Viemärihuoltotyöt talvella

mennessä | joulu 1, 2023 | Yleinen

Hiljenee maa, sen aavistaa…

Viemärihuoltotyöt onnistuvat myös talvella. Talvi on kiinteistöalallakin rauhoittumisen aikaa. Ihminen tarvitsee lepoa ja rauhaa sekä lämpöä ja läheisyyttä, että jaksaa taas tarmolla ryhtyä toimeen, kun on sen aika.

 

Viemärihuoltotöitä tehdään myös talvella

Moni työ vaikeutuu talvella ja osa töistä on jopa mahdotonta tehdä silloin, kun maa on lumen ja jään peitossa. Viemärihuoltoalalla ulkona suoritettavat työt hidastuvat, kun kaivojen kannet menevät jäähän ja maan alla olevia kaivoja ei saa enää käsipelillä esille järkevästi. Kun lämpötila laskee alle -5 pakkasasteen, niin riskinä on myös, että vesi jäätyy huuhteluletkuissa.

 

Lämmittimet kylmiin ja likaisiin olosuhteisiin

Huoltoautoissamme on eristetyt ja lämmitetyt tavaratilat, jotta pesurit ja letkut saadaan lämpiminä työkohteisiin. Sisäviemäreitä puhdistaessa käytämme kuumaa vettä, joka lämmitetään pesuriin yhdistetyllä lämmityskattilalla. Letkut pysyvät näin sulana niiltä osin, kuin ne joudutaan vetämään ulkokautta kiinteistöjen sisätiloihin. Kuumalla vedellä rasva ja kertymä myös irtoavat helpommin viemärin sisäpinnoilta. Näin saadaan puhdas ja toimintavarma viemäri sekä paras kuvaustulos viemärin kuntoarviota varten.

 

Viemärihuoltotyöt talvella - Lämmittimet kylmiin ja likaisiin olosuhteisiin

Viemärihuoltotyöt talvella – Lämmittimet kylmiin ja likaisiin olosuhteisiin

 

Sisällä on lämmintä ja kuivaa

Osa töistä tehdään kuitenkin sisätiloissa, kuivassa ja lämpimässä, eikä viemäreiden huoltamisen tarve lopu talvella. Päin vastoin, kun ihmiset viettävät enemmän aikaa sisällä, käyttävät he myös enemmän viemäreitä ja toimintahäiriöitä saattaa syntyä. Kukapa haluaisi Joulunpyhinä ikävän viemäritukoksen keskeyttävän juhlan vieton tai haluaisi edes pelätä tukoksen riskiä.

 

Viemärihuoltotyöt talvella - Sisällä on lämmintä ja kuivaa

Viemärihuoltotyöt talvella – Sisällä on lämmintä ja kuivaa

 

Talven viemärihuollot varataan joulukuussa ja heti alkuvuodesta

Vielä on mahdollista varmistaa viemäreiden toiminta ennen Joulunpyhiä tai varata aika kinkkurasvojen sulatukselle heti alkuvuodelle. Joulunaika rauhoitetaan asuinkiinteistöissä työskentelyltä, mutta arki jatkuu heti tammikuussa. Tammikuu on tehokas kuukausi viemärihuoltotöiden osalta. Helmikuussa hiihtolomien aikana asuinkiinteistöissä tehtävät huoltotyöt rauhoitetaan, kun ihmiset ovat usein lomareissuilla ja asunnot ovat takalukossa. Ajankohdan valintaan vaikuttaa usein myös asukkaiden ja kiinteistön käyttäjien intressit.

 

Tarvetta viemärihuoltotöille?

Pyydä hyvissä ajoin tarjous viemärihuoltotöistä ja varaa aika huoltotöille alkuvuoteen. Pyydä tarjous!

 

Viemärihuoltotyöt talvella - Drainmanin valoisa ja lämmin toimisto

Viemärihuoltotyöt talvella – Drainmanin valoisa ja lämmin toimisto

 

Rauhallista Joulun odotusta!

Rauhallista Joulun odotusta ja valkeaa talvisäätä sinulle täältä Drainmanin lämpimästä ja valoisasta toimistosta.