Kevät-terveiset
salaojamiehen lukijoille ja tukijoille. Salaojakausi on alkanut. Salaojakausi kestää käytännössä 1.4.-30.11. riippuen lumi- ja pakkastilanteesta. Salaojakausi tarkoittaa siis sitä, milloin salaojien kanssa on mukavinta työskennellä. Voihan salaojia tutkia ja asentaa talvellakin, mutta mukavinta se on kuitenkin silloin, kun ulkona on riittävän lämmintä.
Toki valmistelevaa työtä on tehty koko talven. On niin sanotusti teroiteltu lapion kärkeä, laskettu tarjouksia ja päivitetty tietämystä ajankohtaisista asioista. Uudenmaan Salaojahuolto sisäilmastoseminaarissa siis jo toista kertaa ja uudelleen taas ensi vuonna.
Näyttipä tosin tuossa jossakin vaiheessa tammikuuta, ettei talvi tullutkaan, siis se terminen talvi, niin kuin säämies sanoi lehdessä.
Salaojien kuntotarkastus
Salaojien kuntotarkastusta eli kuntotutkimusta suunnitteleville tiedoksi, että nyt on hyvä aika toteuttaa kyseinen toimenpide. Keväällä kun routa sulaa, alkaa vesi liikkua maaperässä ja salaojissa. Silloin kun salaojissa voisi olettaa tapahtuvan jotain, kannattaa ne kuvauttaa toiminnan varmistamiseksi.
Salaojaremontti
Mikäli suunnittelette salaojaremonttia tälle vuodelle, on aika kutsua salaojamies paikalle. Parhaiten yhteydenpito alkaa tarjouspyyntölomakkeelta, mutta saa toki soittaakin (0447322111) tai kirjoittaa vaikka postikortin (Uudenmaan Salaojahuolto, PL 2, 00751 Helsinki).
Kaikille postikortin lähettäneille katselmuksen tai kuntotutkimuksen yhteydessä karkkipussi palkinnoksi näkemästään vaivasta!
Kuukauden vinkki: tee se nyt!